Koiruuksia

Niin nämä keikat vain heittelevät laidasta toiseen. Välillä on valtiovarainministeriä ja sitten onkin koirien päiväkotia. Työtehtävien sisältöjen vaihtelevuus onkin selkeästi uutiskuvaamisen suola. Vaikka duunit tehdään pääsääntöisesti lähes aina samalla kaavalla niin sisältöjen välillä radikaalikin ero pitää homman erittäin mielenkiintoisena. On klisee sanoa, että tässä työssä ei ole yhtään samanlaista päivää, mutta niin se vain on. Aihepiirit toistuvat samoina kuten politiikka, talous, kulttuuri ja niin edelleen, mutta sisällöt niissäkin poikkeavat juttukohtaisesti niin paljon, että lähes aina tuntuu kuin tekisi jotain aivan uutta työtä. Uutiskuvaaja pääsee toimittajan tavoin tutustumaan sellaisiin paikkoihin ja ihmisiin, joihin ei muuten siviilissä olisi mitään mahdollisuuksia. Se on erittäin mukavaa ja mielenkiintoista vaikkakin kokemukset ovat uutisten nopeatempoisuuden takia useinmiten erittäin pikasia.

Lähdin elokuun puolessa välissä kesätoimittajan kanssa siis tekemään kymmenen uutisten kevennystä koirien päiväkodista. Vettä satoi, mutta eipä tuo haitannut, kun oli oikeat varusteet ja tällä kertaa mentiin toki sisätiloihinkin vielä. Heti sisään päästyämme omistaja alkoi kertoa bisneksestään kuin papupata. Se on toki hyvä asia, sillä silloin tietää, että juttuun saadaan helposti kasattua se tekstisisältö, joka kaivataankin.

Haastateltavia on moneen junaan kuten meitä ihmisiä ylipäätään. Toiset kertovat kysymättäkin ja toiset taas eivät kerro mitään vaikka miten päin kysyisi. Toiset taas jännittävät kameraa ja haastattelutilannetta niin paljon, että vaikka tietäisivätkin asiasta ja haluaisivat kertoa niin eivät yksinkertaisesti vain kykene ilmaisemaan itseään niin, että saisivat asiansa kerrottua. Helpointahan on tehdä juttua koirien päiväkodin tapaisista aiheista. Juttu toimii, halusi sitä tai ei, mainoksena ihmiselle, joka kertoo omasta bisneksestään, joten silloin on tietenkin itsestäänselvää, että tarinaa riittää yllin kyllin. Tietenkin se vaatii myös hyvän puhujan. Ei riitä, että tietää asiastaan, josta haluaa kertoa. Se pitää osata kertoa tiivistetysti ja niin, että ihmiset ymmärtävät asian. Mitä monimutkaisempi aihe nin sen vaikeampi on haastateltavalta saada sellaiset vastaukset, joita halutaan. Sitten vielä jos aihe on jollain tavalla tulenarka eikä haastateltava ole kovinaan halukas kertomaan asiasta, on eniten haasteita saada informaatio kaivettua ulos niin, että se on käyttökelpoista uutisjutussa.

Koirien päiväkodissa kohtasivat helpon jutun parhaimmat puolet; haastateltava tiesi asiansa, oli erittäin sanavalmis, luonteva esiintyjä ja osasi esittää asiansa tiivistetysti ja ymmärrettävästi. Pian päiväkodin ensimmäinen asiakas jo saapuikin ja saimme hänen sisääntulonsa taltioitua tosin sekin vaati pientä ohjaamista ja lavastamista kuten monesti kuvituksissa on tapana. Usein asia ehtii tapahtua ennen kuin kamera ehtii paikalle, joten silloin tehdään niin, että sanotaan kuvattavalle, että tämä tekee jonkin asian uudestaan niin, että se saadaan kuvattua. Niin tehtiin sisääntulonkin kanssa.

Muuten kuvaukset etenivätkin aikalailla dokumentaarisesti siinä järjestyksessä kuin asiat tapahtuivat. Ensin kaksi koiraa otettiin temmellystilaan leikkimään kahdella Angry Birdillä. Eläinten kuvaaminen ja varsinkin erittäin aktiivisten eläinten kuvaaminen on todella hauskaa; silloin voi olla varma, että käyttökelpoista kuvaa saadaan yllinkyllin ja ainakin omaa kuvaajan sielua hyväilee se, että saa kameralla taltioitua jotain menevää ja vauhdikasta. Sellaisen kuvaaminen on myös helppoa; tarvitsee vain osoittaa ja kuvata. No ehkä vähän täytyy välillä katsoa etsimeen eli siihen putkeen kameran sivulla, josta näkee kameralle taltioituvan kuvan.

Etsimen kuva on mustavalkoinen, koska siitä näkee kuvan tarkkuuden eli skarpin paremmin.

Vaikka en olekaan niin sanotusti koiraihminen (11-vuotiaasta asti ollut aina kissoja) niin kaikista koirista näki ihan tällainen amatöörikin, että he ovat omia persooniaan ja käytäytyvät eri tilanteissa ihan erilailla. Oli hauska seurata kuinka joku pikku koira saattoi uhitella ja olla todella aktiivinen kun taas joku iso ja itsevarman oloinen koira olikin sitten loppujenlopuksi ihan säyseä sivusta tarkastelija. 

Kaikenkaikkiaan koirien päiväkoti oli lupsakka keikka, jonka aikana huomasi, että kuin varkain itse aina innostun aivan älyttömästi, kun saan kuvattavakseni, jotain mielenkiintoista ja aktiivisuutta vaativaa. Se, että täytyy olla koko ajan skarppi ja seurata tilannetta ehkä hieman provosoida tapahtumia tuottaa itselle suurta mielihyvää. 

Kävipä vielä sellainen yksi hauska sattumuskin, että eräs Ranskan bulldoggi, jonka kanssa pelasin palloa huomasi kamerani mikrofonin tuulisuojan ja nappasi sen suuhunsa kesken kuvausten. Siinä sitten yritin saada karvaa pois koiran suusta ilman, että suoja menee aivan riekaleiksi. Pienen taistelun jälkeen sain kuin sainkin suojan ehjänä takaisin. 

KATSO JUTTU LÄHETYKSESSÄ

KATSO VIDEO KEIKALTA

Jutta Urpilainen

Kesällä ei ole paljon politiikan juttuja eduskunnan kesäloman takia. Muutenkin kesällä on yleensä hieman hiljaisempaa uutisrintamalla, tosin ei se ainakaan itselleni ole sellaisena heijastunut vaan olen saanut tehdä hommia ihan normaalilla tahdilla. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen piti kuitenkin elokuun alku puolella tiedotustilaisuuden Suomen talouden tilasta.

Pääsin testaamaan ensimmäistä kertaa Valtioneuvoston linnan pressikorttia, jonka sain kesän alussa. Joskus aiempina vuosina, kun minulla ei ollut korttia niin jouduin vilauttamaan ajokorttia ja jotain maikkarin kulkulätkää - aina joutui vähän mutkien kautta kikkailemaan itsensä sisään, mutta onneksi ei enää. Sain pressikortin, koska aloin tehdä omalla yrityksellä "vakkarina" maikkarille. Olin tehnyt jo lähes 8 vuotta hommia maikkarin uutisille alihankkijan kautta, mutta silloin työmäärät ja -vuorot olivat vaihdelleet niin vuoristoratamaisesti, ettei mulla oikein ollut mahdollisuutta saada mitään vakiintuneemman työntekijän oikeuksia.

Keikka meni melko tavalliseen tapaan; Valtioneuvoston linnaan sisään ja sieltä pienen ulkoterassipiipahduksen kautta tiedotustilaan Urpilaista odottamaan. Oma tehtäväni oli lähinnä ottaa kuvituskuvaa, kun toinen kuvaaja, politiikan veteraanikuvaaja Kalle Koivunen, striimasi eli lähetti suorana tiekkarin eli tiedotustilaisuuden nettiin.

Suomessa mediahommissa näkee harvemmin köysiä, joilla rajataan tietyt ihmiset tietylle alueelle. Valtioneuvoston linnassa tällaiset köydet ovat tulleet käyttöön siinä vaiheessa, kun tiedotustila rempattiin uuteen uskoon pari vuotta sitten. Tarkoitushan on tietysti, että ministereillä on työrauha eikä kukaan meistä kuvaajista tai toimittajista ronki niin sanotusti heidän puolelleen. Suomessa media pääsee pääsääntöisesti työskentelemään melko vapaasti, sillä ilmeisesti täällä ei ole koettu tarpeelliseksi rajata niitä muutamaa median edustajaa kymmenien metrien päähän haastateltavistaan vaan ajatellaan, että media ja haastateltavat voivat kohdata ilman eritysjärjestelyjä. Valtioneuvoston linnassa rajoitukset ymmärtää, koska sinne on yleisesti odotettavissa paljon median edustajia ja helpoin tapa pitää homma kontrollissa, on ohjata kaikki omille paikoilleen, jolloin työnteko sujuu organisoidummin tai ainakin pitäisi sujua; yleensä me kuvaajat ja toimittajat olemme sen verran uteliaita, että kun yksi ryysii haastattelemaan niin kaikki seuraavat perässä ja pienimuotoinen kaaos on valmis. 

Yksi hauska tapaus muistuu mieleen tältä kesältä, joka kuvaistaa todella hyvin Suomessa vallitsevaa käytäntöä tärkeiden poliitikkojen haastatteluissa ja kuvauksissa. Ollessani Naantalissa ja Turussa Putinia ja Niinistöä kuvaamassa, olivat turvatoimet kaksikon ympärillä todella tiukat. Niin kauan, kun Niinistö oli Putinin seurassa, ei kuvaajia päästetty lähellekään presidenttejä, mutta heti, kun Putin oli poistunut massiivisine turvatoimineen niin Sauli tuli meidän kuvaajien ja toimittajien keskelle kenenkään turvamiehen estelemättä ja antoi kaikessa rauhassa kommentteja. Tasavallan presidentillä ei edes näyttänyt olevan kiire vaan hän totesi, että "koko päivän olen seisonut auringonpaahteessa niin ihan mielelläni annan lausuntoja tästä varjoiselta terassilta."

PUTIN-NIINISTÖ-JUTTU LÄHETYKSESSÄ

Putin-Niinistö-jutussa on toisena kuvaajana hyvä kollegani Aki Blomberg, joka myös leikkasi jutun Turussa ja lähetti sen maikkariin netin kautta.

Urpilaisen keikka oli kohtalaisen nopea ja helppo, sillä kaikki tapahtui yhdessä paikassa eikä haastateltavia ollut kuin yksi. Aikaa meni kaikkinensa 3 tuntia. Juttuhan ei tietenkään ollut valmis siinä ajassa vaan esimerkiksi Urpilaisen juttuun meni arviolta noin 5-6 tuntia. Ensin ajetaan kuvauspaikalle, kuvataan ja haastatellaan, sitten palataan toimitukseen, toimittaja kirjoittaa käsikirjoituksen, johon merkitään ne asiat, jotka haluaa juttuun tulevan (kuvaa ja haastatteluitahan kuvataan aina huomattavasti enemmän kuin, mitä niitä päätyy itse juttuun, joka tulee televisiosta ulos) Tähän juttuun materiaalia tuli vielä poikkeuksellisen paljon, sillä koko Urpilaisen puhe taltioitiin samalla, kun se lähetettiin netistä. Sitten olivat vielä mun kuvaamat kuvituskuvat ja haastattelu eli kuvattua materiaalia oli reilun tunnin verran ja itse juttu kesti 2 minuuttia. Keskimäärinkin materiaalia juttua kohden kuvataan kaikkinensa noin puolen tunnin verran eli "hukkaprosentti" on melkoinen per keikka, mutta sellainen on uutisten luonne - täytyy selvittää asiat mahdollisimman kattavasti, jotta voi ne sitten kertoa tiivistetysti ja jouhevasti.

URPILAISEN JUTTU LÄHETYKSESSÄ

VIDEO URPILAISEN KEIKALTA