Eduskunta - ryysiksestä seisoskeluun

Eduskuntajuttukeikka poikkeaa muista uutisjuttukeikoista melko radikaalisti sen suljetun ilmapiirin takia. Kun eduskuntaan mennään tekemään juttua, niin lähes aina se tarkoittaa sitä, että koko juttu hoidetaan jokaista kuvaa ja haastattelua myöten talon sisältä. Arkadianmäki on kuin oma maailmansa, jossa pätevät tietyt kirjoitetut lait sekä kasa kirjoittamattomia sääntöjä.

Politiikan kuvaaminen eduskunnassa on melko kaavamaista juuri erilaisten säännösten takia, mutta silloin tällöin siellä pääsee myös suomalaiselle medialle melko epätyypilliseen ryysikseen. Melkein missä tahansa muualla kaikki tilaisuudet kuvata ovat pitkälle etukäteen järjestettyjä ja tapahtumien kulku on ennalta arvattavissa. Eduskunnassa pääsee aika ajoin testaamaan reaktiokykynsä kuvaajana ja pääsee pitämään yllä valppautta. Usein tuon säntäilyn vastapainoksi joutuu myös odottelemaan pitkiä aikoja, koska jos joku valiokunta tai eduskuntaryhmä esimerkiksi tekee jotain päätöksiä niin niitä odotellaan oven takana käytävällä niin kauan kunnes niistä joku tulee jotain kertomaan ja jos joku ei kerro niin varmuuden vuoksi kommentteja otetaan lähes jokaiselta, joka tulee ulos ryhmähuoneesta tai valiokunnan kokoustilasta, jotta saataisiin edes jotain valaistusta tekeillä olevaan juttuun. Tällöin voidaan myös puhua kuuluisasta tietojen tihkumisesta.



Vaikka juttu tehdäänkin talon sisältä niin se ei silti tarkoita sitä, että jutuissa päästäisiin kovin syvälle kulisseihin; kuvaajia ja toimittajia säätelee tietyt rajoitteet. Esimerkiksi tietyissä paikoissa kuten kahvilassa ei saa haastatella eikä kuvata ilman haastateltavan / kuvattavan erillistä lupaa, myös niin sanottu puhemiehen käytävä on kuvausvapaata aluetta, tosin kukaan ei estä käytävän kuvaamista käytävän ulkopuolelta. Monesti onkin seisottu käytävän perällä ja kytätty mitä milloinkin. Esimerkiksi lokakuussa, kun Perus Suomalaisten James Hirvisaari sai puhemies Eero Heinäluomalta eduskunnassa harvinaisen varoituksen käytöksestään niin sanotussa "Natsi-tervehdys"-jutussa, kyttäsimme pitkät tovit puhemiehen käytävän päässä, jotta saisimme kuvaa Hirvisaaresta ja Heinäluomasta.

JUTTU HIRVISAAREN VAROITUKSESTA

MEDIAHÄSSÄKKÄÄ JA RYYSISTÄ HIRVISAAREN VAROITUSJUTUN YHTEYDESSÄ

Usein eduskunnassa muista keikoista poiketen joutuu siis niin sanotusti ryysimään eli kaikki toimittajat ja kuvaajat haluavat tietyltä samalta poliitikolta kommentin. Silloin joutuu yleensä kuvaamaan sitä mitä saa, mutta usein saa kuitenkin ihan käyttökelpoista materiaalia, sillä ainakin Suomessa on melko solidaarinen meininki kuvaajien ja toimittajien kesken. Yleensä vältetään toisten kuviin menemistä eli ei mennä seisoskelemaan toisen kameran eteen vaan kierretään tai kumarretaan linssi, jottei blokata toisen kuvaajan kuvaa. Toimittajatkaan harvoin käyttävät ns. kyynerpäätaktiikkaa vaan kaikki liikkuvat melko sulassa sovussa. Suomessa kanavien välinen kilpailu on sen verran maltillista, ettei kusipäiseen käytökseen ole onneksi tarvetta. Mutta kuitenkin aina, kun ryysis tulee niin kyllä siinä kaikki koettavat ajaa jollainlailla omaa etuaan ja varsinkin kuvaajat koettavat päästä mahdollisimman hyviin asemiin, josta kuvata kohdettaan. Silloin joutuu väkisinkin hieman tuuppimaan ja ahtautumaan.

Hirvisaaren tapauksessa tuli parikin eri ryysistä, kun ensin haluttiin kommentti mieheltä itseltään ja sitten puolueen puheenjohtajalta Timo Soinilta. Hirvisaaren tapauksessa satuin itse olemaan hyvissä lähtöasemissa; mies suorastaan käveli syliini. Tunsin, kun muut kuvaajat ja toimittajat alkoivat painautua minua vasten ja lopulta minun ei tarvinnut kävellä itse lainkaan, koska kävi niin sanottu festariefekti eli, kun massaa on riittävästi niin se on ihan sama mitä sä itse teet tai koetat tehdä, koska kun olet massan puristuksissa niin se vie sut mukanaan sinne minne massa vie etkä voi itse juurikaan vaikuttaa kulkusuuntaan. Näin kävi Hirvisaaren ryysiksessä; kävelin miestä vastaan ja kaikki muut pakkautuivat mun ympärille ja sitten vain "leijuin" massan mukana. Soinin kohdalla en taas päässyt etuasemapaikoille, joten jouduin nostamaan kameran muiden päiden yli ja toimittaja tuikkasin mikrofonin jostain raosta Soinin kasvojen lähelle. Varsinkin isolla olalta kuvattavalla kameralla muiden päiden yli kuvaaminen saati haastattelun tekeminen on erittäin haastavaa; kamera painaa melko paljon ja sen operoiminen erikoisessa asennossa on aika hankalaa. Sen takia ylipäiden kuvatuissa ryysishaastatteluissa saattaa olla melko heiluvaa kuvaa eivätkä kuvan kompositiot, eli se miten haastateltava on asemoitu kuvaan, ole usein kovinkaan hyviä.

Toinen ryysis, joka tapahtui melko pian Hirvisaaren keissin jälkeen oli Heidi Hautalan eroamisesta seurannut hässäkkä Arctia Shipping-jutussa. Siinäkin olin kuten olivat kaikki muutkin kuvaajat kuvaamassa vihreiden ryhmähuoneen ovella toivoen saavansa Hautalalta kommentteja sotkuun, joka seurasi Arctia Shipping-jutun tiedottamisesta. Medialle oli annettu papereita, joista puuttui osia tiedoista, joista kävi ilmi minkälaisin sanoin virkamies Pekka Timonen oli Arctia Shippingin johtoa lähestynyt. Kun Timosen sanomiset tulivat muuta kautta median tietoon, ilmestyi korjattu tiedote, jossa yhtäkkiä olikin kaikki tiedot. Puuttuvia tietoja seliteltiin virheellä, joka oli tapahtunut alkuperäistä tiedotetta kopioitaessa. Tiedotteesta oli vihreiden tiedottajien mukaan unohtunut kopioida paperin toinen puoli. Jokainen voi sitten laske yksi plus yksi ja miettiä, mikä se totuus oikein oli, mutta Hautalan joutui erosta seuranneen mylläkän lisäksi vielä tämän tiedotevirheestä johtuneen kohun riepottelemaksi.

HEIDI HAUTALAN KUJANJUOKSU

Oman haasteensa eduskuntakuvaamiselle tekee talon koko ja sen sokkeloisuus. Ensimmäisillä kerroilla oli todella vaikeata hahmottaa, mistä pääsee mihinkin. Mutta jo muutaman kerran jälkeen alkoi muistaa, missä on mikäkin paikka. Usein vielä käydään kuvaamassa samoissa paikoissa, joten reitit oppivat kohtalaisen helposti. Talon ikä tekee myös omat haasteensa; rakennusta rakennettaessa ei tietänkään olla voitu kiinnittää huomiota nyky median tarpeisiin. Monet paikat eduskunnassa ovat aika hämäriä, ovet pieniä ja paljon rappusia. Varsinkin valon kanssa on monesti melko pulassa - rakennuksessa käytetyt värisävytkin ovat sen verran tummia, että ne imee vähätkin valot kuvista. Ilmeisesti entisaikaan ihmiset ovat olleet pienempiä eikä valtiohallinnon rakennusten ovista ole ollut tarvetta kuljettaa mitään tavaraa, sillä ovet ovat tehty niin kapeiksi, että TV-uutiskuvaajan tavallisen kaluston kanssa on välillä todella vaikeata mahtua kulkemaan. Yleensä aina vähintään jalusta melkein repii karmit mennessään tai kameran linssi kopsahtaa oveen tai seinään.

Kaikesta huolimatta eduskunnassa on mukava työskennellä, siellä on mukavaa porukkaa ja se ilmapiiri, joka siellä vallitsee on ihan erilainen kuin missään muualla. Siellä voi melkein haistaa kaiken sen poliittisen pelin, joka aika ajoin käy kuumanakin ja ihan tavallisenakin päivänä siellä aistii eri poliittisten ryhmittymien välillä hyvinkin ristiriitaiset näkemykset. Politiikan peliin kuuluu, että meille median edustajille pyritään aina näyttäytymään, sanomaan ja tekemään vain sellaisia asioita, joita halutaan yleisön näkevän ja sen takia ollaan hyvää pataa ja hymyillään kaikille. Mutta aina se ei onnistu ja silloin meikäläiset ovat kärppänä paikalla ja koetamme näyttää politiikan todelliset kasvot.

VIDEO PERUS KEIKASTA EDUSKUNNASSA

Virhe

Viime kesänä kävin tekemässä juttua yksityisessä sairaalassa nimeltä Laser Tilkka. Olin aloittanut tämän blogin pitämisen vasta kuukautta aiemmin ja harjoittelin kaikkea siihen liittyvää. Minulle sattui kömmähdys, joka paljastui vasta nyt äskettäin.

Kun kävimme Tilkassa, en kuvausten tohinassa muistanut mainita kuvaavani myös blogiani varten. En myöskään tajunnut siinä kuvatessa, että kyse on yksityisestä sairaalasta, jonne tarvitaan kuvausluvat. Toki meillä oli uutisjuttua varten lupa, mutta lupa koski vain uutisjuttua eikä tietenkään minun blogini kuvausta eli vaikka minulla oli oikeus kuvata MTV:n uutisiin niin minulla ei ollut samalla luvalla oikeutta kuvata blogiani varten. Se pääsi lipsahtamaan mielestä, koska blogikuvaus oli niin uutta minulle ja olin tottunut vuosien aikana siihen, että minne tahansa minä menen uutiskamerani kanssa niin minulla on silloin oikeus kuvata siellä niin kauan kunnes toisin sanotaan.

Jostain syystä en ajatellut blogikuvaukseni olevan täysin uutisjutusta erillään olevaa kuvausta. Se varmaan johtui siitä, että blogikuvauksen tarkoitus on kuvata minua työssäni, joten virheellisesti ajattelin sen olevan vain osa uutiskuvausta. Sitähän se todellisuudessa olikin, mutta tällaisessa tilanteessa, jossa ollaan yksityisissä tiloissa ja joissa tilan omistajalla on vielä suuri vastuu asiakkaidensa tietosuojasta, on kaikki ulkopuolinen toiminta katsottava tarkasti erikseen.

Asian nyt jälkeenpäin paljastuttua, olin häpeissäni, sillä enhän tietenkään halua kenellekään aiheuttaa pahaa tällä blogillani vaan tarkoitukseni on avartaa ihmisten tietämystä omasta työstäni ja tuoda esille asioita, jotka muuten eivät tulisi julki. Asioita, jotka avaavat median toiminta- ja työskentelytapoja.

Sain hyvän opetuksen kuvaamisesta tai pikeminkin siitä, että vaikka edustankin mediaa ja minulla on pääsääntöisesti lupa kuvata lähes tulkoon missä tahansa niin jossain menee myös rajat, joiden ylittämisestä on erikseen keskusteltava asianomaisten kanssa. Poistin Tilkkaa koskevan blogivideon samoin blogitekstissä olleet still-kuvat, joissa esiintyi Tilkan henkilökuntaa ja asiakkaita. Lisäsin myös muihin videoihin tekstin, jossa kehotan lukemaan blogitekstin ensin ennen kuin katsoo videoita. Pelkän videon katsominen tietämättä kaikkia siihen liittyviä taustoja, jättää kokonaiskuvan melko vaillinaiseksi. Katsojalle saattaa muodostua väärinkäsityksiä, kuten tässä Tilkan tapauksessa, jossa video oli katsottu Youtubesta tietämättä mihin se liittyy ja minkä takia se oli kuvattu.

Virheitä sattuu itse kullekin eikä tehtyä saa tekemättömäksi, mutta pääasia on virheen tultua julki myöntää se, pahoitella tapahtunutta ja toimia sitten sen mukaan, miten virheellisen toiminnan uhriksi joutunut haluaa toimittavan. Virheistä oppii ja jatkossa osaan toimia paremmin!

Nokian odotettu uutispommi

Kesällä lomien aikaan uutislähetykset ovat lyhyempiä ja juttujen aiheet monesti hieman kevyempiä, koska kesällä esimerkiksi eduskunta on kiinni eikä politiikassa tapahdu kesäkokouksia lukuunottamatta juurikaan mitään. Kaikilla muillakin aloilla ollaan lomilla samoin toimittajat ovat vapailla, joten karkeasti voi sanoa, että uutisten tekijät ovat lomilla ja ne joista tehdään uutisia ovat myös lomilla. Näin ollen uutistarjonta on hieman köykäisempää verrattuna vaikka syksyyn tai talveen, jolloin ns. kovia aiheita alkaa tulla paljon enemmän.

Syyskuun alussa kesälomat alkoivat olla takana päin ja syksyn koleat uutistuulet puhalsivat ensimmäiset puhurinsa, kun Nokia ilmoitti myyvänsä matkapuhelinliiketoimintansa amerikkalaiselle Microsoftille. Kauppaa oli tietenkin hierottu jo pitkään, mutta medialle ja sitä kautta yleisölle tieto tuli kuitenkin jonkinlaisena yllätyksenä vaikka sen kaltaista toimenpidettä olikin osattu uumoilla.

Itse en ollut sattunut aukaisemaan sinä aamuna 3.9.2013 mitään tiedoitusvälinettä, joten olin ihan pihalla, kun uutisista soitettiin ja kerrottiin, että nyt olisi keikkaa Nokian pääkonttorille Keilaniemeen. Hakisin toimittaja Mari Karppisen matkanvarrelta kyytiin ja menisimme seuraamaan tilannetta pääkallopaikalalle ja kyselemään työntekijöiden ensireaktioita, kun he saapuvat töihin. 

                                   

    

Perus aamuruuhkassa takkuilu vei meiltä aikaa sen verran, että olimme vasta yhdeksän jälkeen Keilaniemessä, mutta siihenkin aikaan ihmisiä kiirehti työpaikalleen kohtalaisen runsaasti. Heillä oli ensin oma tiedotustilaisuus ja sen jälkeen Espoon Dipolissa järjestettäisiin info medialle. Muutamilta saimme kommentit, mutta pääosin kaikki olivat melko vaitonaisia, koska he itsekään eivät tienneet sen enempää kuin mekään. Kaikki olivat kuitenkin pääsääntöisesti ihan positiivisilla mielin. Kun olimme saaneet riittävän määrän kommentteja, minä kopion ne läppärille ja leikkasin niistä sähkeen ja satasen, jotka lähetin verkkoa pitkin maikkarille.

"Sähke" tarkoittaa sähkekuvaa eli lähetyksessä ajetaan ulos pelkkää kuvaa, äänet ovat madallettu taustalle ja ankkuri puhuu studiossa kuvien päälle eli ankkuri kertoo vaikkapa, että Nokian puhelimet myytiin Microsoftille, kauppahinta oli 5 miljardia ja niin edelleen. Ensin ankkuri aloittaa uutisen niin, että kasvot ovat ruudussa, ikään kuin esittelee mistä on kyse, noin toisen lauseen kohdalla katsojille aletaan näyttää kuvaa vaikkapa Nokian pääkonttorista, puhelimista yms..

"Satanen" tarkoittaa sataprosenttista ääntä eli kun sähkekuvassa äänet olivat taustalla eli eivät 100% pinnassa niin satasessa eli haastattelun pätkässä tai kommentissa ääni ajetaan ulos sataprosenttisena kuvan kera (yleensä haastateltavan kasvot)

Pääkonttorilta lähdin Dipoliin, jossa toimittaja vaihtui lennosta Nina Rahkolaan. Siellä oli valmiudessa myös kuvaajakollegani Markku Suoniemi, joka teki linkkiautotyöntekijä Leo Korhosen ja toimittaja Tapio Nurmisen kanssa suoraa lähetystä nettiin Nokian tiedotustilaisuudesta. Kun saavuin paikalle, matkaa Keilaniemestä Dipoliin on vain pari kilometriä, olivat kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat tiedotusvälineet saapuneet paikalle. Harvoin näkee niin paljon kameroita ja toimittajia samassa paikassa kuin sinä päivänä näki. Jokainen halusi kertoa omaa kanavaansa pitkin yhdestä isoimmista Nokiaa koskevista uutisista.

Kuvassa oikealla kuvaaja Markku Suoniemi, toimittaja Tapio Nurminen ja linkkiautotyöntekijä Leo Korhonen tekevät suoraa lähetystä maikkarin nettiin. Vasemmalla YLE tekee omaansa. 

Kaikesta näki, että tilaisuutta oli suunniteltu jo pitkään ja infon puitteitakin oli alettu rakentaa ainakin vuorokautta aiemmin. Kaikki oli viimeisen päälle suunniteltu; sisään ei päässyt kuin pressikortilla, narikassa oli henkilökuntaa pilvinpimein, itse tilassa oli kameroille tuotu korokkeet, joilta kuvata, toimittajille pöytä- ja tuolirivit, joihin oli vedetty sähköt ja kiinteät nettiyhteydet, eteen oli rakennettu esiintymislava valoineen. Tilaisuus myös taltioitiin Nokian puolelta monikameratuotantona ja striimattiin eli lähetettiin netissä Nokian sivuilla ulos. Vaikka uutinen tuli ikäänkuin salama kirkkaalta taivaalta, niin valmistelut olivat käynnistetty aikoja sitten.

Infossa oli kamera jos toinenkin

Tavallisissa tiedotustilaisuuksissa eli tiekkareissa ei ole mitään vastaavanlaisia puitteita vaan yleensä on vain yksi tila, jossa on edessä pöytä, jonka takana tuoleilla istuvat ne, joilla on jotain tiedotettavaa - silloin tällöin on joku viestinnästä vastaava järjestänyt kahvit sämpylöineen ja pullineen.

Se täytyy sanoa, että ainoa johon Nokia ei ollut panostanut oli tarjoilu; kahvipöydillä oli vain pakattuja kolmioleipiä, kivennäisvettä, limsaa ja kahvia. Ilmeisesti oli ajateltu, että uutinen on niin kova, ettei siinä paljon ehdi kahvitarjoiluista nauttia ja se oli kyllä melko totta. Koko aamu ja päivä olivat täydet kierrokset päällä, kun asian tiimoilta uutisia väännettiin. Töitä hieman hankaloitti, että edellisenä päivänä maikkarilla oli ollut ulosmarssi, jossa YT-neuvotteluiden alkamiseen tyytymättömät ohjelmatyöntekijät olivat protestiksi lähteneet kotiin kesken työpäivän eivätkä tulleet töihin juuri tuona Nokian uutis"pommi"päivänä. Hommat klaarittiin kaikesta huolimatta melko hyvin ja syksyn koveneva uutistarjonta oli käynnistetty rytinällä.

JUTUT LÄHETYKSESSÄ 

VIDEO JUTUN TEKEMISESTÄ

Loppukevennys sienimetsästä

Kymmenen uutisten loppukevennys on kuulunut osana MTV:n uutisia jo sen alkuajoista lähtien eli lähes koko oman elämäni. Sen takia muistan jo lapsena kuinka kivaa oli katsoa kymmenen uutisia, kun vakavien aiheiden jälkeen kerrottiin aina jokin hauska sattumus tai tapahtuma. Sitä odotti aina yhtä innolla. Monesti ankkureiden "sutkautukset" kevennyksen jälkeen eivät sitten taas olleetkaan ihan yhtä nokkelia kuin itse jutut, mutta tavallaan siitäkin muodostui vuosien saatossa omansalainen kombo - ensin hauska juttu ja sitten odotti hieman myötähäpeän tuntein, että mitä noloa ne ankkurit letkauttavat siihen perään. Yhtä kaikki koko loppukevennyskonsepti on loistava lisä uutisten monesti muuten niin vakavaan sisältöön.

Loppukevennysten ehdoton hovitoimittaja on tietenkin Mika Tommola. Television välityksellä oli hänestä piirtynyt kuva jotenkin hieman sekopäisenä ja hullunkurisena ihmisenä (sellaisena Kummeli-hahmona) eli vähän kuin loppukevennys siis itse toimittajakin. Kun aloin tehdä kuvauskeikkoja maikkarilla, ei mielikuva muuttunut oikeastaan piiruakaan, sillä Mika tosissaan on melkoisen hullunkurinen kaveri, mutta ehdottoman hyvällä tavalla. Mikaan paremmin tutustuttuani, avautui hänestä myös uusia puolia pintaa syvemmältä. Mika on kaiken hullunhauskan pelleilyn lisäksi myös erittäin reilu, sydämellinen ja empaattinen ihminen, joka aina jaksaa kuunnella ja kiinnostua ihmisten tarinoista. Hän on aina hyvällä tuulella ja tsemppaa kaikkia käsittämättömällä draivilla. Olen itsekin useat mukavat jutusteluhetket saanut viettää Mr. Loppukevennyksen kanssa.

Tällä kertaa lähdettiin tekemään kevennystä Vihdin Otalammelle Salmen ulkoilupuistoon. Sinne otettiin mukaan kaksi Marttayhdistyksen naista, joiden sienitietämystä tarvittiin. Mikan ideana oli tehdä syksyn lähestyessä sieniaiheinen kevennys, jossa jokaisen vakavasti sienestävän ihmisen täytyisi ottaa kaksi marttaa mukaan metsään, jotta sienien tunnistus ja löytäminen kävisi sukkelasti ja tuloksekkaasti.

Ajelimme maikkarilta kohti Salmen ulkoilupuistoa leppoisissa tunnelmissa. Mika selosti keikan idean melko tarkasti kuten hänellä on tapana. Mikan keikat ovat pääpiirteittäin aina todella tarkasti suunniteltuja, koska hän on jo ideointivaiheessa ajatellut tarinan lähestulkoon jokaista kuvaa myöten valmiiksi tai ainakin hänellä on päässään kaikki ne kuvat, jotka hän tarvitsee saadakseen aikaiseksi haluamanlaisensa jutun. Kuvaajana minulla on kuitenkin mahdollisuus tarjota Mikalle kuvia, joista hän saa ehkä lisäideoita tai muuttaa juttua tiettyjen kuvien mukaan hieman uuteen suuntaan. Mikan keikoilla on aina rento ja hauska ilmapiiri, mutta työt tehdään silti aina todella tehokkaasti. Juttujen erittäin tarkka valmistelu vaikuttaa asiaan melko suuresti.

Ulkoilupuistossa oli yksi martta vastassa, joka ohjasi meidät jutussa esiintyvien marttojen luokse. Paikalla oli lauma sienestäjiä, jotka olivat tulleet marttojen järjestämälle sieniretkelle. Me lähdettiin Mikan ja kahden martan kanssa metsän siimekseen ja aluksi tehtiin jutunaloitus, jossa Mika kertoo lyhyesti, mitkä ovat onnistuneen sienireissun vaatimukset. Sen jälkeen lähdettiin samoilemaan mättäille ja eipä kovin montaa askelta tarvinnut ottaa, kun sieniä alkoi jo löytyä. Mika kulki koko ajan marttojen vierellä, mutta ei silti muka onnistunut bongaamaan yhtään sientä. Toki myönnettäköön itsekin sienimetsällä silloin tällöin käyneenä - eivät ne aina ihan niin helposti olekaan löydettävissä. Siihen todellakin tarvitaan jonkinlaista sienisilmää, että oppii katsomaan oikeisiin paikkoihin ja bongaamaan hyvin maastoon sulautuvat herkut heinien, oksien ja varpujen seasta.

Jutun teko sujui Mikamaiseen tapaan sutjakkaasti. Kaikki jutun ainekset kasautuivat kuin itsestään kuten hänen keikoillaan on aina tapana. Suurimmaksi osaksi Mikan jutuissa mennään niin, että kamera laitetaan päälle, Mika alkaa höpöttää ja kuvaaja taltioi parhaansa mukaan kaiken mitä tapahtuu. Siitä materiaalista Mika sitten itse leikkaa oman juttunsa eli koostaa sen valmiin jutun, joka nähdään televisiosta. Mika on siitä harvinainen toimittaja, että hän leikkaa juttunsa itse. Suurimman osan jutuista leikkaa leikkaaja toimituksessa tai kuvaaja kentällä. Toki monet toimittajat, varsinkin nuoremmat, osaavat leikata, mutta maikkarilla systeemi on rakennettu niin, että juttujen koostamista varten ovat omat tekijänsä. Siinä on tietysti se hyvä puoli, että monesti leikkaajalta tulee paljon ideoita, joilla materiaalista saadaan jutun kannalta irti paras mahdollinen - toimittaja voi silloin keskittyä asiasisällön viilaamiseen.

Mikan juttujen aiheet ovat nimensä mukaisesti kevyitä, joten tekoprosessikaan ei välttämättä vaadi ihan samaa paneutumista kuin vaikka jonkin politiikan tai talouden kiemuroiden selittäminen. Juttujen koostaminen vaatii silti todella hyvää silmää tarinalle, sillä jokainen kevennys on jonkinlainen kertomus, joka pitää saada mahdollisimman nautittavaan muotoon, jotta katsojat voivat kokea hienoisen keventymisen ja iloisuuden tunteen ehkäpä raskaidenkin tai muuten vain vakavien uutisjuttujen jälkeen.

Metsästä poistuttiin ilosena ja kaikinpuolin tyytyväisenä. Muutama sieni löydettiin ja osa oli jo valmiiksi juttua varten kerätty - sekin osana jutun hyvää esivalmistelua. Loppukevennys oltiin saatu taas tehokkaasti, mutta rennosti purkkiin.

JUTTU LÄHETYKSESSÄ

VIDEO JUTUN TEKEMISESTÄ