Politiikan kesä

KOKOOMUS - LAPPEENRANTA & MIKKELI

Eduskunnan ollessa kesälomalla puolueet järjestävät kokoontumisia eri puolilla Suomea. Itse kävin kuvaamassa ensin Kokoomuksen ja sitten Perus suomalaisten kokoontumiset.

Kokoomuslaiset tapasivat Lappeenrannassa ja seuraavana päivänä vielä Mikkelissä. Olen joskus useampi vuosi sitten käynyt lyhyellä läpikulkumatkalla Lappeenrannassa, mutta mitään erityistä muistikuvaa ei kaupungista ollut. Mikkelissä sen sijaan en ole koskaan aiemmin käynyt, mutta jos näiden tosi pikaisten visiittien perusteella pitäisi jotain sanoa niin Mikkeli vaikutti näistä kahdesta viihtyisämmältä kaupungilta.

Saavuimme toimittaja Matti Maunun kanssa Lappeenrantaan jo päivää ennen tapahtuman alkua, koska ajattelimme, että kun ensimmäiset tilaisuudet alkavat aamulla yhdeksältä niin niihin ehtiäkseen meidän olisi täytynyt lähteä ajamaan Helsingistä todella varhain. Mutta matkalla tajusimme, että eihän se Lappeenranta nyt niin kaukana ollutkaan, etteikö sinne olisi samanpäivänä voinut matkustaa. No nyt oli yksi vapaailta aikaa valmistella keikkaa.

Eka ilta rennosti hotellilla

Aamu alkoi kansalaisten tapaamisella, jossa kokoomuslaiset Jyrki Kataisen johdolla kuuntelivat kansalaisten sanomisia lappeenrantalaisella kävelykadulla. Jyrki oli käynyt sorsajahdissa edellisenä iltana ja ilmeisesti oli viihdytty; sen verran leppoisasti kaveri tallusteli ihmisten joukossa. Katainen tapasi vanhan peruskoulun opettajansa ja hieman kimpaantui toimittajille, koska olisi halunut keskittyä enemmän kansalaisten kanssa keskusteluun eikä toimittajien uteluihin vastaamiseen. Jyrkin suusta kajahtikin napakka huudahdus toimittajille: "Nyt minä en puhu teille, kun minä puhun ihmisille!"

Kadulta kokoomuslaiset siirtyivät jatkamaan kokousta kaupungintalolle. Ensin saatiin kuulla niin sanottu linjapuhe ja sitten ruiskukkalaiset jatkoivat paltsua ominpäin; medialle näytettiin ystävällisesti ovea.

Linjapuhetta ihmettelemässä 

Kokoustila-edit Lappeenrannan kaupungintalolla

Aloitimme jutun leikkaamisen kaupungintalolla, mutta lounaan jälkeen vetäydyttiin toimittajan kanssa hotellihuoneeseen jatkamaan jutun rakentamista - se muodostuikin oikeastaan pelkästään kävelykatutapaamisen ympärille. Juttu saatiin leikattua melko nopeasti ja ensin oli tarkoitus, että Porissa samaan aikaan kesäkokousta pitävän vasemmiston puheenjohtajan Paavo Arhinmäen kommentti olisi leikattu juttuun maikkarissa, mutta itse ajattelin, että mitä turhaa lähteä kierrättämään, kun voin pyytää, että Porissa ollut kuvaaja Aki Blomberg lähettää sen minulle suoraan. Näin tehtiinkin ja jälleen kerran hyvällä yhteistyöllä saimme jutun aikaiseksi.

Ehdin jo nostaa jalat pöydälle, kun kuvatuottaja soitti ja kertoi, että jostain syystä jutun kuvissa olikin jotain pientä vikaa - lähinnä sävyissä. En ollut tarkistanut lopputuotetta vaan olin laittanut sen suoraan menemään maikkariin, koska se oli leikkausohjelmassa näyttänyt ihan hyvältä. Joskus, kun jutun julkaisee ohjelmasta ulos niin varsinainen lopputuote saattaakin olla hieman eri näköinen kuin ohjelman työpöydällä tehdessä - riippuu julkaisuasetuksista. Kokeilin ensin julkaista juttua hieman eri asetuksilla, mutta sitten tajusin, että jostain syystä värikorjaukset muutamiin kuviin olivatkin aiheuttaneet viat. Lopulta en kuitenkaan ehtinyt lähettää uutta versiota vaan seitsemän uutisissa ajettiin eli lähetettiin ns. viallinen versio. Viat olivat tässä tapauksessa niin minimaalisia, etteivät normikatsojat välttämättä osanneet kiinnittää niihin mitään huomiota. Kymmenen uutisissa tuli sitten uusi versio. Siinä sävyt olivat hieman lämpimämmät ja vähemmän kontrastiset.

SEISKAN LÄHETYS

KYMPIN LÄHETYS

Ilta olikin sitten vapaa. Menimme toimittajan kanssa käymään kokoomuslaisten iltakinkereillä Lappeenrannan raatihuoneella. Ulkonäöllisestihän ehkä sulauduin joukkoon ihan hyvin, mutta henkisellä tasolla koin kuin olisin ollut jossain todella eksoottisessa maassa. Ei se näköjää vielä kokoomuslaista tee jos perustaa yrityksen ja on sen toimitusjohtaja.

Raatihuone (kuva wikipedia)

Kala kuivalla maalla

Seuraavana aamuna suunnattiin Mikkeliin konsertti- ja kongressisali Mikaeliin, jossa Katainen piti oman linjapuheensa. Aivan perus keikoillakin on aina kamaa kannettavana kuin aasilla, mutta tällaisilla yönylikeikoilla sitä on vielä vähän ekstraa. Kaiken kaman roudaaminen edestakaisin onkin ehkä ainut huono puoli, jonka keksin uutiskuvaajan työstä. Toki tuohon kaikkeen kantamiseen ja tavaroiden jatkuvaan siirtelemiseenkin tottuu, mutta kyllä se välillä raskaiden kuvausten jälkeen jaksaa hieman ottaa päähän, kun lähtee kaikenlaista nyyttiä ja nyssäkkää kantamaan lähes 40 kilon edestä.

Salille päästyämme pönötettiin taas perus auditoriossa kamera tanassa. Puheen jälkeen kaikki toimittajat ja kuvaajat ryysivät Jyrkin perässä salin aulaan, jossa tämä antoi vielä lausuntoja toimittajien kysymyksiin. Näistä maikkarin toimittaja poimi yhden kommentin, jonka leikkasin ja lähetin maikkariin.

Mikaeli (kuva Arto Sipinen)

Siinäkin meinasi tulla pientä hikoilua; ensin leikkasin kommetin valmiiksi ja sen jälkeen ajoimme Mikaelilta Mikkelin torille, jossa alkoi pian pari tuntia kestänyt Kokoomuksen ja Keskustan yhteistilaisuus. Tämän tilaisuuden jälkeen oli aikaa lähettää kommentti, mutta kannettava tekikin tenän; kaikki meni mustiin eikä kone suostunut käynnistymään. Siellä sitten auton takapenkillä tuskailin hetken otsasuoni koholla. Sain koneen pienen odottelun jälkeen kuitenkin päälle taas ja kommentin lähetys onnistui. Myöhemmin huomasin, että kone oli liian täynnä, joten käynnistyslevy oli hieman jumissa.

Keskusta piti omaa kesäkokoustaan Mikkelissä ja samoilla vauhdeilla he olivat sitten järjestäneet toritapahtuman. Paikalla oli myös toinen maikkarin politiikan toimittaja Eeva Lehtimäki sekä kuvaaja Kalle Koivunen, joka striimasi eli lähetti tapahtuman suorana nettiin. Minun tehtävänäni oli kuvata kuvia tapahtumasta, joita Eeva osiltaan käytti omassa jutussaan. Mitään väittelyä ei kummemmin tullut vaan Katainen ja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä olivat pääsääntöisesti yhtämieltä tai ainakin niin he estradilla väittivät, mutta kuulin, kun he poistuivat kansan joukkoon niin johan alkoi kiistely. Ei siinäkään mitään merkittävää ollut, mutta saatiinpa pientä kinastelua kuitenkin aikaan. Suomen politiikka kun näyttäytyy niin lauhkeana ja merkityksettömänä ainakin omiin silmiin. Kaikki vain taputtelevat toisiaan selkään ja vaikenevat. Mitään kunnon päättäväisyyttä ei tunnu löytyvän.

EEVAN JUTTU MIKKELISTÄ LÄHETYKSESSÄ SEKÄ KATAISEN KOMMENTIT

Toritapahtuman jälkeen kävimme tekemässä vielä yhden haastattelun, jonka kuvasin kolmannen politiikan toimittajan Vesa Kallionpään juttua varten. Sitä ei lähetetty netin kautta vaan vein levykkeen maikkariin samalla, kun ajoimme takaisin Helsinkiin, koska Vesa oli tekemässä juttua vasta seuraavana päivänä.

Lappeenrannan ja Mikkelin keissi oli ensimmäinen poltiikan kesäkokous, jota olin kuvaamassa. Ennen  omaa yritystäni minulla ei ollut mahdollisuutta osallistua tämänkaltaisiin tapahtumiin, koska jouduin tekemään töitä normaali toimistoaikoina eikä alihankkijalla ollut kalustossa läppäriä, jolla olisin voinut leikata jutut ja filettää eli lähettää ne maikkariin lähetyksessä ulos ajettavaksi.

PERUS SUOMALAISET - JYVÄSKYLÄ

Heti seuraavalla viikolla olikin suuntana Jyväskylä ja Perus suomalaisten kesäkokous. En ole koskaan ollut jonkun tietyn puolueen kiihkomielinen kannattaja. Joskus nuorempana olin aika vasemmalla ja myöhemmin vihreissä, mutta täytyy sanoa, että ensi kerralla harkitsen uudestaan kenelle ääneni annan. Persut ovat asenteeltaan, tai varsinkin puheenjohtaja Timo Soini, todella lähellä sitä asennetta, josta itse pidän. Se, että Timo Soini on ehdottomasti minun suosikkipoliitikkoni, ei vielä kuitenkaan riitä siihen, että pitäisin koko puoluetta vakuuttavana tai ääneni ansainneena. En allekirjoita kaikkia Soininkaan lausuntoja, sillä hän tuntuu olevan monessa suhteessa paljon kapeakatseisempi ja suvaitsemattomampi kuin minä, mutta on sitä äijää kuitenkin aina hauska seurata kun on sen verran räväkkä lausunnoissaan.

Persujen kokokous noudatti aikalailla samankaltaista kaavaa kuin kokkeleidenkin paitsi, että persujen katutapaaminen oli vasta seuraavana päivänä. Ensin puolue kokoontui lounaalle ja sen jälkeen Soini piti linjapuheensa, jossa hän koetti kasata rivejään ja ohjeisti tovereitaan pidättäytymään kaikenlaisista hölmöilyistä. Varsinki Teuvo Hakkarainen oli ollut silmätikkuna tempauksiensa ansiosta eikä kaveri pettänyt tälläkään kertaa; heti puheen jälkeen hän antoi lausuntoja, jonka mukaan Syyriasta tulee "vääriä" pakolaisia.

Kokouksessa oli myös yli innokas valokuvaaja, joka räiski kuvia sarjatulella. Hän oli melkein koko Soinin puheen ajan tämän naaman edessä ja otti varmaan 2000 ruutua pelkästään lähikuvia lärvistä. Myöhemmin kävi ilmi, että kaveri oli palkattu persuille ottamaan kuvia, mutta tuntui silti ihan käsittämättömältä, että niitä samanlaisia kuvia piti ottaa niin järjetön määrä.

Tilaisuuden jälkeen lähdimme toimittaja Vesa Kallionpään kanssa hotellille leikkaamaan juttua. Tälläkään kertaa ei silti selvitty täysin kuivin jaloin; kun olin lähettänyt jutun maikkariin niin kohta sieltä soitettiin, että äänet eivät toimi. Tarkistin lopputuotteen ja siinä oli äänet kunnossa, mutta pakatussa versiossa, jonka olin lähettänyt ei ollut. Monesti juttutiedostot pakataan pienenpään tilaan, jotta niiden lähettäminen sujuisi nopeammin. Meillä oli melko tiukka aikataulu persujen kokouksen ja haastatteluiden venyttyä hieman pitkiksi, joten olin ajatellut säästää aikaa ja lähetin pienemmän tiedoston, mutta se sitten kostautuikin lopulta. Jostain syystä pakatunkin jutun lähettäminen oli kestänyt melko kauan ja pelkäsin, että jos uuden version lähettämisessä kestää yhtä kauan niin se ei ehdi lähetykseen. Kello oli jo 18.50, kun aloin lähettää uutta versiota. Seitsemän uutiset lähestyivät kovaa vauhtia - alkoi jo hieman pulssikin kiihtyä ja kämmenet hikoilla. Mutta onni onnettomuudessa; tällä kertaa verkko ei ollutkaan yli kuormitettu, joten juttu meni läpi parissa minuutissa. 10 minuutin päästä jo katselinkin aikaansaannostani hotellihuoneen telkkarista. Joskus menee aika hilkulle, että tuleeko joku juttu ulos vai ei. Näissä tapauksissa tomituksessa on aina vara suunnitelma - ajolistaa eli sitä käsikirjoitusta, jonka mukaan lähetys tehdään muutetaan niiltä osin kuin on tarvetta. Juttujen järjestystä voidaan muuttaa tai muokata ajolista sellaiseksi, että ilman perille saapunutta juttuakin voidaan uutiset lähettää normaalisti. Joskus se tarkoittaa muun muassa sitä, että ankkurit kertovat puuttuvan jutun pääkohdat sähkeenomaisesti.

Ilta oli taas vapaa ja kävimme toimittajan kanssa alakerran ravintolan kautta persujen iltajuhlassa. Vaikka en voi lukea itseäni 100 % puolueen kannattajaksi niin persujen juhlassa koin silti enemmän olevani kaltaisteni joukossa kuin edellisen viikon koksubileissä. Ehkä se johtuu siitä, että todella monet persujen kansanedustajista ovat duunaritaustaisia kuten itsekin kahden metallitehdastyöläisen poikana. Juhlissa piti toki ottaa fanikuva Timon kanssa. Väitin, että kuva on appi ukkoa varten (totta sekin) mutta olihan se myös itseäni varten, kun kerran suosikkipoliitikon kanssa samassa pöydässä kerran istuttiin.

Seuraavana aamupäivänä kävimme seuraamassa vielä Soinin puhetta jyväskyläläisellä kävelykadulla. Ihmisiä oli yllättävän paljon liikkeellä - tuntui kuin olisi ollut lauantai vaikka viikko oli vasta puolivälissä. Timolta otettiin vielä yksi kommentti ja lähetettiin se maikkariin. Yllättäen oli taas netti tukossa ja lähettäminen kesti tavanomaista pidempään, mutta onneksi ei ollut kiirettä tällä kertaa. Sitten lähdettiinkin takaisin kohti Helsinkiä. 

Mukavia keikkoja olivat molempien puolueiden kesäkokoukset ja mielenkiintoista vaihtelua perinteisen Helsingissä pyörimisen sijaan. Ensi kesänä sitten uudestaan!

JUTTU PERSUJEN KESÄKOKOUKSESTA

JUTTU LÄHETYKSESSÄ

VIDEO: POLITIIKAN KESÄ

Koiruuksia

Niin nämä keikat vain heittelevät laidasta toiseen. Välillä on valtiovarainministeriä ja sitten onkin koirien päiväkotia. Työtehtävien sisältöjen vaihtelevuus onkin selkeästi uutiskuvaamisen suola. Vaikka duunit tehdään pääsääntöisesti lähes aina samalla kaavalla niin sisältöjen välillä radikaalikin ero pitää homman erittäin mielenkiintoisena. On klisee sanoa, että tässä työssä ei ole yhtään samanlaista päivää, mutta niin se vain on. Aihepiirit toistuvat samoina kuten politiikka, talous, kulttuuri ja niin edelleen, mutta sisällöt niissäkin poikkeavat juttukohtaisesti niin paljon, että lähes aina tuntuu kuin tekisi jotain aivan uutta työtä. Uutiskuvaaja pääsee toimittajan tavoin tutustumaan sellaisiin paikkoihin ja ihmisiin, joihin ei muuten siviilissä olisi mitään mahdollisuuksia. Se on erittäin mukavaa ja mielenkiintoista vaikkakin kokemukset ovat uutisten nopeatempoisuuden takia useinmiten erittäin pikasia.

Lähdin elokuun puolessa välissä kesätoimittajan kanssa siis tekemään kymmenen uutisten kevennystä koirien päiväkodista. Vettä satoi, mutta eipä tuo haitannut, kun oli oikeat varusteet ja tällä kertaa mentiin toki sisätiloihinkin vielä. Heti sisään päästyämme omistaja alkoi kertoa bisneksestään kuin papupata. Se on toki hyvä asia, sillä silloin tietää, että juttuun saadaan helposti kasattua se tekstisisältö, joka kaivataankin.

Haastateltavia on moneen junaan kuten meitä ihmisiä ylipäätään. Toiset kertovat kysymättäkin ja toiset taas eivät kerro mitään vaikka miten päin kysyisi. Toiset taas jännittävät kameraa ja haastattelutilannetta niin paljon, että vaikka tietäisivätkin asiasta ja haluaisivat kertoa niin eivät yksinkertaisesti vain kykene ilmaisemaan itseään niin, että saisivat asiansa kerrottua. Helpointahan on tehdä juttua koirien päiväkodin tapaisista aiheista. Juttu toimii, halusi sitä tai ei, mainoksena ihmiselle, joka kertoo omasta bisneksestään, joten silloin on tietenkin itsestäänselvää, että tarinaa riittää yllin kyllin. Tietenkin se vaatii myös hyvän puhujan. Ei riitä, että tietää asiastaan, josta haluaa kertoa. Se pitää osata kertoa tiivistetysti ja niin, että ihmiset ymmärtävät asian. Mitä monimutkaisempi aihe nin sen vaikeampi on haastateltavalta saada sellaiset vastaukset, joita halutaan. Sitten vielä jos aihe on jollain tavalla tulenarka eikä haastateltava ole kovinaan halukas kertomaan asiasta, on eniten haasteita saada informaatio kaivettua ulos niin, että se on käyttökelpoista uutisjutussa.

Koirien päiväkodissa kohtasivat helpon jutun parhaimmat puolet; haastateltava tiesi asiansa, oli erittäin sanavalmis, luonteva esiintyjä ja osasi esittää asiansa tiivistetysti ja ymmärrettävästi. Pian päiväkodin ensimmäinen asiakas jo saapuikin ja saimme hänen sisääntulonsa taltioitua tosin sekin vaati pientä ohjaamista ja lavastamista kuten monesti kuvituksissa on tapana. Usein asia ehtii tapahtua ennen kuin kamera ehtii paikalle, joten silloin tehdään niin, että sanotaan kuvattavalle, että tämä tekee jonkin asian uudestaan niin, että se saadaan kuvattua. Niin tehtiin sisääntulonkin kanssa.

Muuten kuvaukset etenivätkin aikalailla dokumentaarisesti siinä järjestyksessä kuin asiat tapahtuivat. Ensin kaksi koiraa otettiin temmellystilaan leikkimään kahdella Angry Birdillä. Eläinten kuvaaminen ja varsinkin erittäin aktiivisten eläinten kuvaaminen on todella hauskaa; silloin voi olla varma, että käyttökelpoista kuvaa saadaan yllinkyllin ja ainakin omaa kuvaajan sielua hyväilee se, että saa kameralla taltioitua jotain menevää ja vauhdikasta. Sellaisen kuvaaminen on myös helppoa; tarvitsee vain osoittaa ja kuvata. No ehkä vähän täytyy välillä katsoa etsimeen eli siihen putkeen kameran sivulla, josta näkee kameralle taltioituvan kuvan.

Etsimen kuva on mustavalkoinen, koska siitä näkee kuvan tarkkuuden eli skarpin paremmin.

Vaikka en olekaan niin sanotusti koiraihminen (11-vuotiaasta asti ollut aina kissoja) niin kaikista koirista näki ihan tällainen amatöörikin, että he ovat omia persooniaan ja käytäytyvät eri tilanteissa ihan erilailla. Oli hauska seurata kuinka joku pikku koira saattoi uhitella ja olla todella aktiivinen kun taas joku iso ja itsevarman oloinen koira olikin sitten loppujenlopuksi ihan säyseä sivusta tarkastelija. 

Kaikenkaikkiaan koirien päiväkoti oli lupsakka keikka, jonka aikana huomasi, että kuin varkain itse aina innostun aivan älyttömästi, kun saan kuvattavakseni, jotain mielenkiintoista ja aktiivisuutta vaativaa. Se, että täytyy olla koko ajan skarppi ja seurata tilannetta ehkä hieman provosoida tapahtumia tuottaa itselle suurta mielihyvää. 

Kävipä vielä sellainen yksi hauska sattumuskin, että eräs Ranskan bulldoggi, jonka kanssa pelasin palloa huomasi kamerani mikrofonin tuulisuojan ja nappasi sen suuhunsa kesken kuvausten. Siinä sitten yritin saada karvaa pois koiran suusta ilman, että suoja menee aivan riekaleiksi. Pienen taistelun jälkeen sain kuin sainkin suojan ehjänä takaisin. 

KATSO JUTTU LÄHETYKSESSÄ

KATSO VIDEO KEIKALTA

Jutta Urpilainen

Kesällä ei ole paljon politiikan juttuja eduskunnan kesäloman takia. Muutenkin kesällä on yleensä hieman hiljaisempaa uutisrintamalla, tosin ei se ainakaan itselleni ole sellaisena heijastunut vaan olen saanut tehdä hommia ihan normaalilla tahdilla. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen piti kuitenkin elokuun alku puolella tiedotustilaisuuden Suomen talouden tilasta.

Pääsin testaamaan ensimmäistä kertaa Valtioneuvoston linnan pressikorttia, jonka sain kesän alussa. Joskus aiempina vuosina, kun minulla ei ollut korttia niin jouduin vilauttamaan ajokorttia ja jotain maikkarin kulkulätkää - aina joutui vähän mutkien kautta kikkailemaan itsensä sisään, mutta onneksi ei enää. Sain pressikortin, koska aloin tehdä omalla yrityksellä "vakkarina" maikkarille. Olin tehnyt jo lähes 8 vuotta hommia maikkarin uutisille alihankkijan kautta, mutta silloin työmäärät ja -vuorot olivat vaihdelleet niin vuoristoratamaisesti, ettei mulla oikein ollut mahdollisuutta saada mitään vakiintuneemman työntekijän oikeuksia.

Keikka meni melko tavalliseen tapaan; Valtioneuvoston linnaan sisään ja sieltä pienen ulkoterassipiipahduksen kautta tiedotustilaan Urpilaista odottamaan. Oma tehtäväni oli lähinnä ottaa kuvituskuvaa, kun toinen kuvaaja, politiikan veteraanikuvaaja Kalle Koivunen, striimasi eli lähetti suorana tiekkarin eli tiedotustilaisuuden nettiin.

Suomessa mediahommissa näkee harvemmin köysiä, joilla rajataan tietyt ihmiset tietylle alueelle. Valtioneuvoston linnassa tällaiset köydet ovat tulleet käyttöön siinä vaiheessa, kun tiedotustila rempattiin uuteen uskoon pari vuotta sitten. Tarkoitushan on tietysti, että ministereillä on työrauha eikä kukaan meistä kuvaajista tai toimittajista ronki niin sanotusti heidän puolelleen. Suomessa media pääsee pääsääntöisesti työskentelemään melko vapaasti, sillä ilmeisesti täällä ei ole koettu tarpeelliseksi rajata niitä muutamaa median edustajaa kymmenien metrien päähän haastateltavistaan vaan ajatellaan, että media ja haastateltavat voivat kohdata ilman eritysjärjestelyjä. Valtioneuvoston linnassa rajoitukset ymmärtää, koska sinne on yleisesti odotettavissa paljon median edustajia ja helpoin tapa pitää homma kontrollissa, on ohjata kaikki omille paikoilleen, jolloin työnteko sujuu organisoidummin tai ainakin pitäisi sujua; yleensä me kuvaajat ja toimittajat olemme sen verran uteliaita, että kun yksi ryysii haastattelemaan niin kaikki seuraavat perässä ja pienimuotoinen kaaos on valmis. 

Yksi hauska tapaus muistuu mieleen tältä kesältä, joka kuvaistaa todella hyvin Suomessa vallitsevaa käytäntöä tärkeiden poliitikkojen haastatteluissa ja kuvauksissa. Ollessani Naantalissa ja Turussa Putinia ja Niinistöä kuvaamassa, olivat turvatoimet kaksikon ympärillä todella tiukat. Niin kauan, kun Niinistö oli Putinin seurassa, ei kuvaajia päästetty lähellekään presidenttejä, mutta heti, kun Putin oli poistunut massiivisine turvatoimineen niin Sauli tuli meidän kuvaajien ja toimittajien keskelle kenenkään turvamiehen estelemättä ja antoi kaikessa rauhassa kommentteja. Tasavallan presidentillä ei edes näyttänyt olevan kiire vaan hän totesi, että "koko päivän olen seisonut auringonpaahteessa niin ihan mielelläni annan lausuntoja tästä varjoiselta terassilta."

PUTIN-NIINISTÖ-JUTTU LÄHETYKSESSÄ

Putin-Niinistö-jutussa on toisena kuvaajana hyvä kollegani Aki Blomberg, joka myös leikkasi jutun Turussa ja lähetti sen maikkariin netin kautta.

Urpilaisen keikka oli kohtalaisen nopea ja helppo, sillä kaikki tapahtui yhdessä paikassa eikä haastateltavia ollut kuin yksi. Aikaa meni kaikkinensa 3 tuntia. Juttuhan ei tietenkään ollut valmis siinä ajassa vaan esimerkiksi Urpilaisen juttuun meni arviolta noin 5-6 tuntia. Ensin ajetaan kuvauspaikalle, kuvataan ja haastatellaan, sitten palataan toimitukseen, toimittaja kirjoittaa käsikirjoituksen, johon merkitään ne asiat, jotka haluaa juttuun tulevan (kuvaa ja haastatteluitahan kuvataan aina huomattavasti enemmän kuin, mitä niitä päätyy itse juttuun, joka tulee televisiosta ulos) Tähän juttuun materiaalia tuli vielä poikkeuksellisen paljon, sillä koko Urpilaisen puhe taltioitiin samalla, kun se lähetettiin netistä. Sitten olivat vielä mun kuvaamat kuvituskuvat ja haastattelu eli kuvattua materiaalia oli reilun tunnin verran ja itse juttu kesti 2 minuuttia. Keskimäärinkin materiaalia juttua kohden kuvataan kaikkinensa noin puolen tunnin verran eli "hukkaprosentti" on melkoinen per keikka, mutta sellainen on uutisten luonne - täytyy selvittää asiat mahdollisimman kattavasti, jotta voi ne sitten kertoa tiivistetysti ja jouhevasti.

URPILAISEN JUTTU LÄHETYKSESSÄ

VIDEO URPILAISEN KEIKALTA

Tilkka

Elokuun alussa tuli keikka Tilkkaan. Sehän oli tuttu inttiajoilta; sinne lähetettiin aina jos tarvi lekurin jeesiä. Olin pari kertaa aiemminkin käynyt Tilkassa kuvaamassa, joten oikea rakennus löytyi vanhasta muistista aivan maikkarin läheltä Mannerheimintieltä.

Toimittaja teki juttua naisten vatsanseudun leikkauksista, joilla kursitaan kasaan löysäksi pömpöksi roikkumaan jääneet mahat. Kyse oli sellaisten naisten leikkauksista, joilla synnytyksen jälkeen ei vatsanseutu kursiudu itsestään kasaan kuten kuuluisi. Kyse ei siis ollut pelkästään kosmeettisista syistä tehtävistä operaatioista, joissa naisella on esimerkiksi ylipainoa ja roikkuvaa nahkaa vaan kyse oli vatsanpeitteiden korjaamisesta siihen kuntoon jollaiset ne kuuluisi kaikilla olla. Synnytyksen aiheuttama vatsan venyminen saattaa joillakuilla naisilla aiheuttaa sen, että vatsanpeitteet venyvät liikaa, jolloin ne jäävät synnytyksen jälkeen niille sijoilleen eivätkä palaudu anatomisesti oikeille paikoilleen.
Samaan aikaan oli sosiaalisessa mediassa lanseerattu Project Mama, jossa äidit julkaisivat kehoistaan kuvia ja rohkaisivat muita naisia olemaan sellaisia kuin ovat, olemaan ylpeitä omasta kehostaa ja olemaan välittämättä liian ankarista kauneusihanteista.

Keikkatilauksessa luki, että äitien kauneusleikkaukset ja haastateltavana plastiikkakirurgi. Ajattelin ensin, että kyse olisi jostain mama make overista eli leikkauksesta, jollainen on ilmeisesti varsinkin Yhdysvalloissa trendi. Siinä synnyttäneet äidit käyvät plastiikkakirurgilla operaatiossa päästäkseen nopeasti eroon raskauden aiheuttamista muutoksista. Saavuttuamme Tilkkaan ja tavattuamme täkäläisen plastiikkakirurgin selvisi pian, että kyse ei ollutkaan ihan siitä. Lääkäri selitti ja näytti kuvia, kuinka vatsanpeitteet venyvät kuin kumilanka raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen kumilanka sitten kursiutuu taas takaisin, mutta sitten on joitain tapauksia, joissa kumilanka on venynyt yli eikä enää palaudu. Liikakilot ja löysät vatsat katoavat kuntoilemalla niin halutessaan, mutta jos vatsanpeitteet ovat venyneet lopullisesti pois paikoiltaan niin siihen ei mikään kuntoilu auta. Silloin voi vatsanpeitteiden korjausleikkaus olla paikallaan.

Kuvaus sujui muitta mutkitta, kun oli taas laitteita ja mielenkiintoisia kuvauskohteita. Kaikkein mielenkiintoisinhan olisi ollut näyttää itse leikkausta, mutta sellaista ei tällä kertaa ollut tarjolla. Toisaalta avokirurgisen toimenpiteen näyttäminen uutisissa olisi voinut olla muutenkin hieman groteskia. Sen sijaan saimme haastateltavaksi ja kuvattavaksi naisen, joka oli syyskuussa menossa leikkaukseen. Nainen oli todella urheilullinen eikä voinut epäillä, etteikö hän olisi tehnyt kaikkensa sen eteen, että olisi päässyt raskauden aiheuttamasta pömppömahasta eroon. Nainen kertoi, että kun vatsanpeitteet eivät olleet kursiutuneet kasaan niin hän muun muassa näki, kun ruoka liikkui suolistossa, koska suolet pullottivat vatsanahan läpi. Hänellä oli jo viisivuotias lapsi ja oli miettinyt noin kaksi vuotta leikkaukseen menemistä juuri siitä syystä, ettei vatsa ollut palautunut ja se haittasi merkittävästi hänen kuntoiluaankin; hän ei yksinkertaisesti jaksanut kuntoilla niin tehokkaasti kuin olisi halunnut.

Jalustakin sai omat "tossunsa" leikkaussalissa.

Tilkan jälkeen kävimme haastattelemassa vielä fysioterapeuttia, jolle oli aikanaan tehty vatsanpeitteidenkorjausleikkaus. Hän vahvisti käsitystä siitä, että jos vatsa on vielä vuosia synnytyksen jälkeenkin kuin olisi edelleen raskaana eikä kuntoilulla ja laihduttamalla ole saanut pullottavaa vatsaa pois niin silloin kyseessä saattaa olla vatsanpeitteiden ylivenyminen. 

Jokainen tietenkin omalla kohdallaan päättää onko leikkaukselle tarvetta vai ei; toisaalta pömpöttävässä mahassa on kyse kosmeettisesta haitasta, mutta kuten fysioterapeutti ja lääkäri sanoivat niin joskus se hankaloittaa oman keskivartalon hahmottamista, monesti se huonontaa ryhtiä ja aiheuttaa selkä, niska ja hartiakipuja.

Kuvauskeikka oli perus nopea parin tunnin päiväkeikka, jollaisia valtaosa kuvaustoimeksiannoista on. Toimituksesta lähdetään puolenpäivän aikoihin ja palataan myöhemmin iltapäivällä. Kuvauskohteiden sijainnista riippuen aikaa menee kahdesta neljään tuntia. Keikkaan käytetty aika ja vaivannäkö eivät ole juuri koskaan suorassa suhteesa valmiin jutun pituuteen tai painoarvoon. Joskus perus puolentoista minuutin jutun saa aikaan yhdestä paikasta yhdellä haastateltavalla ja joskus samanmittainen juttu vaatii neljäkin haastateltavaa ja useita eri kuvauspaikkoja. Uutisen sisällöstä riippuu, kuinka seikkaperäisesti ja monesta eri katsantokannasta asia pitää selvittää. Pääsääntöisesti jokainen juttu kaipaa ainakin kaksi näkökulmaa, jotta juttu ei ole puolueellinen. Tämänkertaisessa jutussa oli sekä lääkärin että fysioterapeutin näkemys operaation tarpeellisuudesta ja Project Maman näkemys siitä, että raskaus tuo tullessaan muutoksia naisten kehoon eikä niiden muuttaminen takaisin raskautta edeltävään kuntoon välttämättä ole lainkaan tarpeellista. 

JUTTU LÄHETYKSESSÄ
SAMASSA LÄHETYKSESSÄ JUTTU OULUN VENEVARKAUKSISTA

Flyboard

Heinäkuun viimeisenä päivänä oli tarjolla mielenkiintoisen ja hauskan kuuloinen keikka. Multa kyseltiin jo edellisenä päivänä halukkuutta lähteä Lahteen kuvaamaan tänä kesänä uutena lajina Suomeen rantautunutta Flyboardia. Oli ajateltu, että voisin käyttää Go Pro -kameraani hyödyksi. En tiennyt lajista mitään, mutta kun tuli puhettaa vesisuihkulla lentävästä laudasta niin olin jo täysillä messissä. Pari youtube-pätkää saivat mut entistä vakuuttuneemmaksi, että nyt oli luvassa hauska kuvauskeikka. Tarkoitus oli tehdä kymmenen uutisten loppu kevennys.

Toimittaja oli käynyt jo aiemmin testaamassa laitetta ja kasvoista näki, että se oli tehnyt vaikutuksen. Heti mietin, että jos vain mahdollista niin kokeilen kyllä itsekin. Keli oli hieman harmahtava, mutta kuitenkin pouta, ei satanut, mutta aurinkokaan ei paistanut. Se vaikutti heti siihen, ettei Messilän rannassa ollut porukkaa. Vain muutama hassu käyskenteli siellä täällä, mutta yhtään asiakasta ei näkynyt Flyboard-teltalla. Nuoret kundit, jotka olivat lajin Suomeen tuoneet, olivat kuitenkin innoissaan ja alkoivat heti kiskoa märkäpukuja päälle, kun saavuimme. Asensin samalla Go Pron lentäjän kypärään.

Rannassa lojui viitisen soutuvenettä ja pian saimme yhteen tulpan, jotta pääsin vesiltä käsin kuvaamaan. Kun näin veneet, tuli heti mieleen, että jos niitä vain saa lainata niin ehdottomasti otetaan käyttöön, jotta saadaan mahdollisimman läheltä kuvaa. Maailman kuulun valokuvaajan Robert Capan mottoa lainatakseni: "Jos kuvasi eivät ole tarpeeksi hyviä, et ole tarpeeksi lähellä". Sitä ohjenuoraa olen pyrkinyt aina noudattamaan. Välikommenttina täytyy heittää, että tannoisella Venäjän pressan Naantaliin ja Turkuun suuntautuneella vierailulla aiheutin paniikkia turvamiehissä, kun Putin-Niinistö-kaksikko oli saanut puheet pidettyä ja he suuntasivat kohti rantaa, josta heidät kuljetettiin moottoriveneellä Turkuun, niin mähän sitten ryysin suoraan perään, jotta saisin lähdöstä kuvaa. Sehän ei sitten ollutkaan turvamiesten mielestä hyvä ajatus ja pian mua napattiin hihasta ja estettiin menemästä lähellekään pressoja. Lopultahan me kaikki kuvaajat kuitenkin päästiin laiturille, mutta meikä oli vaa ollu hieman liiankin innokas. Aina pitää päästä ekana sinne missä tapahtuu!

Soudin veneellä vähän matkaa rannasta ja pian Flyboard-jätkät tulivat perässä. Toinen antoi kenkää vesijetille ja toinen kundi nousi ilmaan. Ensisilmäyksellä tilanne näytti jotenkin koomiselta, koska laitteesta tuli lähinnä mieleen vanhasta James Bondista tuttu rakettireppu. Koomisuus kuitenkin katosi, kun kaveri alkoi heitellä laitteella takaperinvoltteja ja sukellella kuin delfiini. Jetti huusi koko ajan lähes täysillä kierroksilla.
Flyboard-jätkä lenteli aikansa ja teki temppuja. Yhdessä vaiheessa jetin kuljettaja hieman kimpaantui, kun lautamies suhautti menemään todella läheltä minua. Mä tyynnyttelin, ettei kamera pienistä roiskeista säikähdä ja sanoinkin, että tekee uudestaan ohilennon läheltä, jotta saadaan vähän pisaroita linssiin.
Taas oli niin mielenkiintoista ja näyttävää kuvattavaa, että oli helppo saada hyvännäköistä materiaalia aikaiseksi. Tuntui, että kuvat syntyvät kuin itsestään.

Go Pron kanssa kävi yksi hauska källi; kameran ollessa kiinnitettynä lentäjän kypärään niin aina, kun jätkä sukelsi ja nousi takaisin pintaan niin kamera kääntyi ympäri; kotelon ruuvi ei jaksanut pitää kameraa oikeassa asennossa. Kun näin materiaalin, otti ensin päähän, mutta sitten keksin, että kuvanhan voi editissä flipata ympäri, jolloin se oli taas "oikein päin". Siinä vaiheessa, kun kamera osui veteen ja kuva meni pariksi frameksi mustiin niin heitin siihen leikkaussauman ja flippasin jatkon kuvamateriaalista 180 astetta. Kun kaveri nousi vedestä, niin kasvot näkyivät oikein päin vaikka oikeasti kamera oli väärinpäin.

Veteen mennessä kamera oli oikein päin...

vedestä ylös noustessa kamera kääntyi veden vastuksen takia väärinpäin...

mutta pro-edit-guru käänsi kuvan käden käänteessä!

Huhhuh, nyt menee niin puujalkaosastolle, että parempi jatkaa leipätekstiä...

Kävimme välillä rannassa haastattelemassa vesilentämistä ihmettelemään tulleita katsojia, joukossa pari saksalaista. Sitten oli kesätoimittajamimmin vuoro sukeltaa märkäpukuun. Helposti hänkin pääsi ilmaan ja pystyi tekemään muutamia yksinkertaisia temppujakin, mutta näytti, että suurin osa keskittymisestä meni laudan kanssa ylhäällä pysymiseen. Aloin jo miettiä omaa vuoroani ja sitä, että kuinkahan mahtaisin pysyä ylhäällä. Ajattelin, että otan Go Pron käteen ja kuvaan siinä samalla itseäni huvittaakseni. Itse juttuun en tällä kertaa kasvojani saanut, mutta jalat sen sijaan kyllä, sillä toimituksessa leikkaaja oli käyttänyt yhtä kuvaa, jossa olin kuvannut omia jalkojani flyboardilla ylös noustessa.

Lopuksi, kun tarvittavat kuvat oli juttua varten jo kuvattu, oli oma vuoroni astua märkäpukuun ja sitoa itsensä lentävään lautaan kiinni. Ensi tuntuma oli, että ylhäällä pysyminen oli todellakin melko haastavaa. Kyllä ylös pääsi ihan kohtuu helposti, mutta jos teki pienenkin vikaliikkeen niin alas tultiin rytinällä. Toki putoamiset olivat lähes poikkeuksetta omaa syytäni, sillä jos vain olisin halunnut niin olisin pystynyt korjaamaan asentoa ja olisin pysynyt ylhäällä, mutta huomasin nauttivani parista metristä veteen selälleni tai mahalleni putoamisesta. Joten oma lentely meni lähinnä kaatuluiksi.

Lopputulema: todella hauska kuvauskeikka, jonka aikana oli jälleen kerran vaikea uskoa, että olin siellä töissä!

 KATSO VIDEO KUVAUSKEIKALTA

 KATSO FLYBOARD-JUTTU LÄHETYKSESSÄ