Heinäkuun viimeisenä päivänä oli tarjolla mielenkiintoisen ja hauskan kuuloinen keikka. Multa kyseltiin jo edellisenä päivänä halukkuutta lähteä Lahteen kuvaamaan tänä kesänä uutena lajina Suomeen rantautunutta Flyboardia. Oli ajateltu, että voisin käyttää Go Pro -kameraani hyödyksi. En tiennyt lajista mitään, mutta kun tuli puhettaa vesisuihkulla lentävästä laudasta niin olin jo täysillä messissä. Pari youtube-pätkää saivat mut entistä vakuuttuneemmaksi, että nyt oli luvassa hauska kuvauskeikka. Tarkoitus oli tehdä kymmenen uutisten loppu kevennys.
Rannassa lojui viitisen soutuvenettä ja pian saimme yhteen tulpan, jotta pääsin vesiltä käsin kuvaamaan. Kun näin veneet, tuli heti mieleen, että jos niitä vain saa lainata niin ehdottomasti otetaan käyttöön, jotta saadaan mahdollisimman läheltä kuvaa. Maailman kuulun valokuvaajan Robert Capan mottoa lainatakseni: "Jos kuvasi eivät ole tarpeeksi hyviä, et ole tarpeeksi lähellä". Sitä ohjenuoraa olen pyrkinyt aina noudattamaan. Välikommenttina täytyy heittää, että tannoisella Venäjän pressan Naantaliin ja Turkuun suuntautuneella vierailulla aiheutin paniikkia turvamiehissä, kun Putin-Niinistö-kaksikko oli saanut puheet pidettyä ja he suuntasivat kohti rantaa, josta heidät kuljetettiin moottoriveneellä Turkuun, niin mähän sitten ryysin suoraan perään, jotta saisin lähdöstä kuvaa. Sehän ei sitten ollutkaan turvamiesten mielestä hyvä ajatus ja pian mua napattiin hihasta ja estettiin menemästä lähellekään pressoja. Lopultahan me kaikki kuvaajat kuitenkin päästiin laiturille, mutta meikä oli vaa ollu hieman liiankin innokas. Aina pitää päästä ekana sinne missä tapahtuu!
Soudin veneellä vähän matkaa rannasta ja pian Flyboard-jätkät tulivat perässä. Toinen antoi kenkää vesijetille ja toinen kundi nousi ilmaan. Ensisilmäyksellä tilanne näytti jotenkin koomiselta, koska laitteesta tuli lähinnä mieleen vanhasta James Bondista tuttu rakettireppu. Koomisuus kuitenkin katosi, kun kaveri alkoi heitellä laitteella takaperinvoltteja ja sukellella kuin delfiini. Jetti huusi koko ajan lähes täysillä kierroksilla.
Flyboard-jätkä lenteli aikansa ja teki temppuja. Yhdessä vaiheessa jetin kuljettaja hieman kimpaantui, kun lautamies suhautti menemään todella läheltä minua. Mä tyynnyttelin, ettei kamera pienistä roiskeista säikähdä ja sanoinkin, että tekee uudestaan ohilennon läheltä, jotta saadaan vähän pisaroita linssiin.
Taas oli niin mielenkiintoista ja näyttävää kuvattavaa, että oli helppo saada hyvännäköistä materiaalia aikaiseksi. Tuntui, että kuvat syntyvät kuin itsestään.
Go Pron kanssa kävi yksi hauska källi; kameran ollessa kiinnitettynä lentäjän kypärään niin aina, kun jätkä sukelsi ja nousi takaisin pintaan niin kamera kääntyi ympäri; kotelon ruuvi ei jaksanut pitää kameraa oikeassa asennossa. Kun näin materiaalin, otti ensin päähän, mutta sitten keksin, että kuvanhan voi editissä flipata ympäri, jolloin se oli taas "oikein päin". Siinä vaiheessa, kun kamera osui veteen ja kuva meni pariksi frameksi mustiin niin heitin siihen leikkaussauman ja flippasin jatkon kuvamateriaalista 180 astetta. Kun kaveri nousi vedestä, niin kasvot näkyivät oikein päin vaikka oikeasti kamera oli väärinpäin.
Veteen mennessä kamera oli oikein päin...
vedestä ylös noustessa kamera kääntyi veden vastuksen takia väärinpäin...
mutta pro-edit-guru käänsi kuvan käden käänteessä!
Huhhuh, nyt menee niin puujalkaosastolle, että parempi jatkaa leipätekstiä...
Kävimme välillä rannassa haastattelemassa vesilentämistä ihmettelemään tulleita katsojia, joukossa pari saksalaista. Sitten oli kesätoimittajamimmin vuoro sukeltaa märkäpukuun. Helposti hänkin pääsi ilmaan ja pystyi tekemään muutamia yksinkertaisia temppujakin, mutta näytti, että suurin osa keskittymisestä meni laudan kanssa ylhäällä pysymiseen. Aloin jo miettiä omaa vuoroani ja sitä, että kuinkahan mahtaisin pysyä ylhäällä. Ajattelin, että otan Go Pron käteen ja kuvaan siinä samalla itseäni huvittaakseni. Itse juttuun en tällä kertaa kasvojani saanut, mutta jalat sen sijaan kyllä, sillä toimituksessa leikkaaja oli käyttänyt yhtä kuvaa, jossa olin kuvannut omia jalkojani flyboardilla ylös noustessa.
Lopuksi, kun tarvittavat kuvat oli juttua varten jo kuvattu, oli oma vuoroni astua märkäpukuun ja sitoa itsensä lentävään lautaan kiinni. Ensi tuntuma oli, että ylhäällä pysyminen oli todellakin melko haastavaa. Kyllä ylös pääsi ihan kohtuu helposti, mutta jos teki pienenkin vikaliikkeen niin alas tultiin rytinällä. Toki putoamiset olivat lähes poikkeuksetta omaa syytäni, sillä jos vain olisin halunnut niin olisin pystynyt korjaamaan asentoa ja olisin pysynyt ylhäällä, mutta huomasin nauttivani parista metristä veteen selälleni tai mahalleni putoamisesta. Joten oma lentely meni lähinnä kaatuluiksi.
Lopputulema: todella hauska kuvauskeikka, jonka aikana oli jälleen kerran vaikea uskoa, että olin siellä töissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti